perjantai 1. marraskuuta 2013


VINKKEJÄ KERROSPUKEUTUMISEEN

Säätilanne täällä Turussa on juuri nyt sellainen, että kun katson ulos ikkunastani näen ensinnäkin ulkolämpömittarin näyttävän hitusen verran yli kymmentä plusastetta ja toiseksi syksyisen alakuloisen pilvipäivän. On se kummaa, että marraskuun ensimmäisenä päivänä on tällaista. No, eipä tuo suuresti haittaa, sillä olen muutaman vuoden aikana saanut jollain ihmeellä hankittua kunnolliset tamineet säälle kuin säälle.

Juuri ilmestynyt marraskuinen Yhteishyvä-lehti kertoo sivullaan 50 seuraavaa kerrospukeutumisesta:
Kerrospukeutuminen sopii kaikkeen talviliikuntaan. Sen tarkoituksena on pitää keho lämpimänä ja kuivana hikoilusta huolimatta. Kerroksia lisätään sään ja liikunnan rasittavuuden mukaan.
Hiestä märka alusvaate kannattaa huuhdella heti, ettei hiki pääse kuivumaan kankaaseen ja vaate ala haista ajan myötä. Villaisen alusvaatteen voi tuulettaa.
1. ALIMMAKSI KERROKSEKSI ihoa vasten puetaan kosteutta siirtävä alusasu. Materiaaleista villa, silkki ja tekniset kankaat siirtävät kosteutta tehokkaasti. Sen sijaan huokoinen puuvilla kerää kosteuden itseensä ja jää hiestä märäksi.
2. ALUSKERRASTON PITAA istua hyvin, sillä napakka asu kuivuu löysää pukua nopeammin. Alusasun tulee olla joustava, eikä se saa rajoittaa liikkumista. lhon hiertymistä estävät tasosaumat ja vaatteen ulkopinnalle sijoitettu kokolappu.
3. ALUSKERROKSEN PÄÄLLE puetaan lämpöä eristävä välikerros. Sen Iämmittävyys perustuu pysähtyneeseen ilmaan. Mitä enemmän tekstiilikerrosten väliin jää ilmaa, sitä lämpimämpi vaatetus on.
4. KUOHKEAT JA PAKSUT MATERIAALIT eristävät hyvin kylmyyttä. Esimerkiksi villapaita tai fleece on loistava välivaate. Välikerroksia voi tarpeen mukaan pukea useita.
5. ULOIMMAKSI KERROKSEKSI puetaan päällyskerros, joka suojaa viimalta, sateelta ja kosteudelta. Kerros voi koostua kuori- tai toppavaatteista.
6. PÄÄLLIMMÄISEN KERROKSEN pitää hengittää, jotta kehon kosteus pääsee ulos vaatetuksesta. Hengittävyyttä lisäävät säädettävät tuuletusaukot eli ventilaatiot.
7. PAALLYSKERROKSEN muut ominaisuudet valitaan lajin ja sään mukaan.
Taukovaatteet ovat tärkeä osa kerrospukeutumista. Paras tapa pysyä lämpimänä lepo- tai kahvitauon aikana on lisätä vaatetta. Esimerkiksi untuvatakki toimii hyvin taukotakkina.

Oma lisäkommentti:

Varusteita kerrospukeutumiseen löydät klikkaamalla blogini oikeassa reunassa olevan Stadium-kuvan alla olevaa tekstiä  Stadium - Pohjoismaiden suurin urheiluvarustekauppa  ja noudattamalla ohjetta  "Päästäksesi suomenkielisille sivuille klikkaa ensin avautuvan sivun tekstiä (Klicka här ...) ja sitten ruotsalaisen sivuston alareunasta Suomen lippua."




TRIPLASARJAT SUURIMMILLE LIHASRYHMILLE

Koska sijoitun eläkkeelläni asuinalueeni tulotason keskimaille tai hieman sen alle, rahani eivät piisaa kuntobodaajalle riittävän laadukkaaseen ravintoon. Rahapula aiheuttaa stressiä, joka omalta osaltaan hidastaa palautumista.

Tarkoitukseni olisi käydä vuorotellen kahden päivän välein läpi treeni suurimmille lihasryhmille (rinta, selkä ja reidet) ja toinen pienimmille (muut). Toisinaan ei yksi välipäivä riitä palautumiseen. Niin kävi keskiviikon harjoittelulle, koska Check-laitteeni antoi lukemaksi vain 28 ja ehdotti lepoa. Eilen lukema oli jo 96. Noudatin ohjetta "Your exercise and rest seem to be in balance at the moment. You are able to push harder".


Torstai 31. lokakuuta : Selkä, reidet ja rinta.

Alkulämmittely (8 min)
  • crosstraineria viisi minuuttia
  • dynaamista venyttelyä muutama minuutti
Punttiosuus (43 min)

Triplasarjat 1. (yksi verryttely + kolme kierrosta)
Triplasarjat 2. (kolme kierrosta)
Jäähdyttely (8 min)
  • kevyttä spinningiä viisi minuuttia
  • kevyttä staattista venyttelyä muutama minuutti 
Lyhenteet: kp(t)=käsipaino(t), TG=Total Gym 1000 -monitoimilaite ja lt=levytanko.




PÄIVÄN AJATELMA

Positiivinen asenne on kaikkea muuta kuin pehmeää pumpulia elämän kolhuja helpottamassa. Positiivinen asenne on kivijalka, jonka päälle jokainen arvokas rakennus on pystytetty.

Jussi

positiivarit.fi


HYVÄÄ VIIKONLOPPUA ...


Ei kommentteja: