maanantai 8. huhtikuuta 2013


HIEMAN ITSESTÄNI

Aloin oman kuntoiluni tosimielellä alle parikymppisenä 1960-luvun loppupuolella. Siihen on kuulunut ensisijaisesti kuntosaliharjoittelua, juoksua, hiihtoa, kävelyä ja pyöräilyä.

Valmistuttuani peruskoulun opettajaksi vuonna 1973 hoidin virkaa lähinnä ala-asteella. Opetin myös jonkin verran yläasteella ja lukiossa. Minulla oli mahdollisuus työssäni olla myös erityisopettajana jonkinaikaa sairaalassa, tarkkailuluokalla, maahan muuttaneille vietnamilaisnuorille sekä opettajana kehitysvammaisille suomalaisille lapsille ja nuorille.

Opettajan virkani ohella toimin eri puolilla Suomea kuntosaleilla ohjaajana ja valmentajana (esimerkiksi kehonrakennus ja pyöräily) vuodesta 1975 vuoteen 1995 asti. Seinäjoella minulla oli oma kuntosaliyritys 1980-luvun alkupuolella parin vuoden ajan. Siihen liittyikin blogissani viime torstaina kommentti. Vuodesta 1995 eteenpäin aina tähän päivään olen antanut henkilökohtaista opastusta muilla tavoin.

Lopetettuani opettamisen lapsille ja nuorille jatkoin työtä pelkästään aikuisten parissa : esimerkiksi päihdeongelmaiset (alkoholi, huumeet ja lääkkeet), vanhukset ja syöpäpotilaat.

Olen aivan alusta asti seurannut ahkerasti kaikkea liikuntaan liittyvää tietoutta kirjallisista julkaisuista ja viime vuosina myös päivittäin nettisivuilta ja minulle tulevista lukuisista sähköposteista (Suomi, Ruotsi, Saksa, Iso-Britannia, USA, Kanada ja Australia). Näin olen pysynyt ja tulen pysymään ajan tasalla.

Kykenen antamaan siis työ-, treeni- ja elämänkokemukseni pohjalta likimain kaikille ihmisille TUORETTA TIETOA monipuoliseen kunnon kohentamiseen >>>>>

Kunto-opas, keho & mieli & ravinto

Noin 130 sivun "pakettiin" KUNTO-OPAS - keho & mieli & ravinto, sisältyy muun muassa: 
  • painoindeksisi määritys,
  • opastus itse suoritettuun rasvaprosenttisi määritykseen ja tarkkailuun, 
  • energian- ja ravintoaineiden tarpeesi määrittely, 
  • vähintään yhden päivän henkilökohtainen ruokavaliomallisi ja muita malleja
  • suositus Sinulle sopivaksi treeniohjelmaksi (kuntosali- tai koti- ja/tai aerobinen harjoittelu  / venyttely) viikon eri päiville ja
  • runsaasti perustietoa kaikesta tarpeellisesta kuntoiluun liittyvästä - myös henkisestä puolesta. 
Ruokavaliomallia voit omien mieltymystesi mukaan sitten muunnella päivästä toiseen, vaikkapa muiden mukana tulevien mallien mukaan. 
Treeniohjelmasi rakennan niin, että siinä on nousujohteinen runko 8-12 viikolle – opastavine videolinkkeineen.  
Muutenkin opas sisältää valtavan määrän nettilinkkejä, joten kokonaissivumäärä on lopulta useita satoja.
Koko Kunto-oppaan hinta on 60 euroa (teen oppaan vasta maksun saatuani).
HUOM! Sinulla on tilaajana mahdollisuus kysellä minulta lisäneuvoja ilmaiseksi (nettituki).

Sinun ei tarvitse välttämättä tilata koko opasta, vaan voit valita jonkin osan siitä:
1) Painoharjoittelu joko kotiin tai salille. Mukaan tulee painoharjoittelusta perustietoutta ja 8 - 12 viikon ohjelma opastavine videolinkkeineen. 
2) Ruokavalio. Mukaan tulee ravinnon perustietoutta, ravinnontarpeesi määrittely ja vähintään yhden päivän ruokavalioehdotus ja sopivia malleja. 
3) Painoharjoittelu + ruokavalio. Edellisten yhdistelmä. 
4) Aerobinen harjoittelu. Perustietoa ja 8 -12 viikon nousujohteinen ohjelma. 
5) Painoharjoittelu + aerobinen harjoittelu. Yhdistelmä (1+4). 
6) Laihdutus. Perustietoa ja yleisiä vinkkejä. 
7) Rasvaprosentti. Lähettämiesi mittojen mukaan laskettu lukema ja taulukko, josta voit itse seurailla prosenttisi muuttumista. 
8) Henkinen puoli. Perustietoa ja yleisiä vinkkejä. 
9) Yleinen terveys. Perustietoa ja yleisiä vinkkejä. 
    Osiin 1- 5 tulee mukaan kaupan päällisiksi painoindeksisi ja rasvaprosenttisi määrittäminen.


Tilaa opas nyt. Ehdit vielä kesäksi kohentaa kuntoasi ja ulkomuotoasikin huomattavasti. Samalla olet aloittanut rakentaa hyvää pohjaa koko tulevalle elämällesi. Ota yhteyttä minuun sähköpostitse niin lähetän kyselykaavakkeen.

arto.painilainen@gmail.com


PÄIVÄN AJATELMA

Tappion kärsiminen on usein väliaikainen olotila.
Vain luovuttaminen tekee siitä pysyvän.

positiivarit.fi


Ei kommentteja: