perjantai 4. tammikuuta 2013



LIHAKSET TULEVAT JA MENEVÄT, MUTTA LÄSKI ON IKUISTA

Telkkarissa on meneillään useampi laihdutusohjelma: Suurin pudottaja, Hurja painonpudotus, Dieetit vaihtoon, Olet mitä syöt ja Jutta ja puolen vuoden superdieetit.

Liekö johtuen siitä, että tv-lupamaksut poistuivat, Suurin pudottaja on 7. kauden uusinta. Yhdysvalloissa on nimittäin meneillään jo 13. tuotantokausi. Sitä ja noita kaikkia muitakin on mielenkiintoista katsella – joskin välillä surkuhupaisaa. Ohjelmiin valitut kun keksivät jos jonkinmoisia syitä lihavuuteensa. Yleensä ne kaikki syyt mukamas löytyvät jostain aivan muualta kuin kyseisen henkilön korvien välistä.

On täysin järjetöntä, että ihminen, on hän sitten kumpaa sukupuolta tahansa, hankkii kehoonsa useita kymmeniä kiloja ylipainoa läskin muodossa. Toisinaan sitä saattaa olla yli satakin kiloa eli rasvaa 200 puolenkilon voipaketin verran!

On valtava etuoikeus päästä osalliseksi noihin ohjelmiin. Se on jo rahallisesti suuri juttu, koska ohjaajien tuntitaksat olisivat normaalisti kymmenistä satoihin euroihin/dollareihin. Sinne ei kannata mennä voivottelemaan, vaan tekemään työtä ja syömään ohjaajien neuvojen mukaisesti, vaikka kuinka välillä ottaisi kova vaatimustaso päähän.


Lihasten tuleminen

Olet kenties kuullut tai nähnyt sanan ”hardgainer” ja tiedät, että se tarkoittaa ruipeloa tyyppiä, jolla on suuria vaikeuksia saada lisää lihasmassaa. Todellisuudessa melkein kaikki meistä kuuluvat tuohon kategoriaan. Lihasten kasvattaminen kun on hidas prosessi, vaikka netistä löytyy senkaltaisia mainoksia kuin ”20lbs More Muscle In Three Months”. Painoa kyllä voi saada lisää kolmessa kuukaudessa tuon yhdeksän kiloa melko vähälläkin vaivalla – sen kun syö mahdottomasti roskaruokaa ja löhöilee sohvalla. Lihasta tuo lisäys ei ole, vaan rasvaa. Jos mukana kolmessa kuukaudessa on treeniäkin, voi lihasmassa lisääntyä hyvässä lykyssä 1-2 kiloa.

Naturaali kehonrakentaja Dave Goodin kehitti 15 vuodessa noin 15 kiloa lihasmassaa. Vaikka hänen kokonaispainonsa saattaa vaikuttaa joidenkin mielestä vähäiseltä eli kuuluu niin sanottuihin neuvolavaa’alla punnittaviin, on hänen ulkomuotonsa tyystin muuta kuin samanpainoisen treenaamattoman miehen.

Kuten yli 90 metriä keihästä heittäviä miehiä, niin myös vaikkapa 50 kiloa kroppaansa lihaksia lisänneitä on vähän. Niihin kun tarvitaan hyviä perintötekijöitä, runsaasti työtä ja ainakin jälkimmäiseen myös kohdallaan olevaa lääkitystä.


Lihasten meneminen

Lihasvoiman ja –massan määrä mukautuu kuormitukseen. Kun asteittain työn määrää ja tehoa kasvatetaan,  ne lisääntyvät. Jos määrä ja teho pysyvät vakiona, myös kehitys on paikallaan. Kun jokin lihas on pitempään käyttämättömänä, se vähitellen surkastuu.

Itse menetin vuosien 1998 ja 1999 vaihteessa lähes 30 kiloa painostani. Luultavasti lihasten ja rasvan osuus oli fifty-fifty. Olin näet liikuntakyvyttömänä luuydinsyövän takia pari kuukautta.


Läskin ikuisuus

Rasvasolujen määrä kehkeytyy lapsuudessa ja nuoruudessa. Jos olet alle aikuisikäisen jälkeläisen isä tai äiti, iskosta mieleesi viimeistään nyt, että vastuusi ruokkijana on suuri. Terveellisen ruokavalion koostaminen itsellesi ja jälkeläisillesi ei ole monimutkaista ydinteknologiaa. Siihen tarvitaan ainoastaan hieman viitseliäisyyttä vaihtaa moskaa sisältävät einekset ja valmisruuat parempiin vaihtoehtoihin. Ethän halua olla aiheuttamassa ehdoin tahdoin lapsillesi myöhempiä terveysongelmia.

Rasvasolujen määrä pysyy aikuisiän suhtkoht vakiona, ainoastaan niiden koko vaihtelee – kun lihot, ne laajenevat ja kun laihdut, ne kutistuvat. Ainoa keino poistaa rasvasoluja on rasvaimu.

Jos onnistuu pudottamaan painoaan useita kymmeniä kiloja tai jopa sata kiloa, on seurauksena aina löysää ihoa. Siihenkään ei tehoa kunnolla mikään muu kuin leikkaus.


RATKAISU

Jos olet siinä asemassa, että olet hoikka tai normaalivartaloinen, koeta pitää painoindeksiäsi alle 25:ssä.  Käytännössä lukema 25 tarkoittaa, että painosi on sen verran kiloina kuin Sinulla on senttejä yli metrin. Tarkennan, että tämä ei koske niitä voimailua harrastavia (kehonrakentajat, voimanostajat jne.), joilla on vähäinen tai korkeintaan kohtuullinen rasvaprosentti ja normaalia suurempi lihasmassa!

Mitä suurempi indeksisi on, sitä tärkeämpää on, että käännyt ammattiauttajien puoleen saadaksesi oikeanlaisen ruokavalion ja kunto-ohjelman. Jos ylipainoa on hyvin runsaasti, on varmaa, että Sinulla on myös joitain vaivoja ja sairauksia, jotka tulee huomioida ohjelmia tehtäessä ja toteutettaessa.



HYVÄÄ VIIKONLOPPUA. Toivottavasti aurinko paistaa Sinulle kuten minulle vuosi sitten ottamassani kuvassa (yllä).



Ei kommentteja: