keskiviikko 16. toukokuuta 2012



D-VITAMIININ TARVE KIISTAN AIHEENA


Tohtori Matti Tolonen kirjoittaa 6. toukokuuta päivitetyissä terveysuutisissaan muun muassa:

Toronton yliopiston ravitsemustieteen professori Reinhold Vieth on tutkinut eniten koko maailmassa suurten D-vitamiiniannosten vaikutuksia ja turvallisuutta. Nyt hän kirjoittaa asiasta Scandinavian Journal of Clinical and Laboratory Investigation -lehteen, jonka teemana on D-vitamiini.

D-vitamiinin saantia ja turvallisuutta mittaava työkalu on seerumin 25-hydroksivitamiinin eli D 25(OH)D:n mittaaminen. Suomen laboratorioissa koe merkitään S-D-25, ja meillä tulos ilmoitetaan nanomooleina litraa kohti (nmol/l). Joissakin muissa maissa, kuten USA:ssa ja Espanjassa, tulos ilmoitetaan nanogrammoina millilitrassa (ng/ml), joka muunnetaan meikäläisiksi yksiköiksi kertomalla tulos 2,5:llä. Esimerkiksi 30 ng/ml = 75 nmol/l.

Suomessa viranomaiset väittävät, että 50 nmol/l riittää kaikille. Vieth on toista mieltä: 50 – 75 nmol/l on alakantissa. Yhdysvaltain endokrinologiyhdistys antoi viime kesänä viitearvoiksi 75–150 nmol/l, joita käytetään yleisesti D-vitamiinitutkimuksissa kautta maailman. Viethin mukaan turvallisena ylärajana voidaan pitää noin 225 nmol/l. Siihen päästään ilman auringonvaloa nauttimalla D-vitamiinia pitkä aikoja noin 250 mikrogrammaa (µg) eli 10 000 IU päivässä. Tällainen saanti on siis turvallista, sanoo Vieth.

Viranomaispolitiikka on kuitenkin hyvin konservatiivista niin meillä kuin muualla. USA:n ja Kanadan Institute of Medicine suosittelee vain 15 µg/vrk, jolla voidaan päästä 50 nmoliin/l tai hiukan sen yli. Suositus on kuitenkin annettu vain luukatoa ajatellen, eikä D-vitamiinin luuston ulkopuolisia vaikutuksia ole otettu huomion. Käytännössä aikuiset saavat ruoasta vain 5–10 µg/vrk, joten saanti jää kauas tämänkin niukan suosituksen alapuolelle. Vieth on vaatinut muissa yhteyksissä D-vitamiinin saantisuosituksen nostamista 100 µg:aan päivässä. Saman vaatimukset esitti äskettäin myös suomalainen lastentautiopin dosentti Outi Mäkitie. Arvo Ylppö suositteli jo vuonna 1925 antamaan lapsille 100 µg päivässä.

Professori Vieth tutkii erityisesti D-vitamiinilisän vaikutusta MS-tautiin. Hänen työryhmänsä antaa potilaille suuria päiväannoksia, jopa 40 000 IU eli 1 000 µg. Potilaiden S-D-25 on noussut 79,4 – 452,6 nmoliin/l, ja suurin pitoisuus on ollut peräti 800 nmol/l. Mitään sivuvaikutuksia ei ole havaittu.

Turun yliopiston neurologian klinikan tutkimuksessa suomalaisille MS-potilaille annettiin D-vitamiinia 500 µg kerran viikossa, ja tulokset olivat rohkaisevia: D-vitamiini ehkäisi aivojen tulehduksellisia muutoksia ja taudin pahenemisvaiheita.

Vieth R. Implications for 25-Hydroxyvitamin D testing of public health policies about the benefits and risks of Vitamin D fortification and supplementation. Scand J Clin Lab Invest Suppl. 2012;243:144-53. PubMed

Tohtori Tolosen kommentti

THL:n ja Itä-Suomen yliopiston mittausten mukaan suomalaisten aikuisten S-D-25:n keskiarvo on vain noin 43 nmol/l (viitearvo 75–150 nmol/l).  Joka toisella on vielä tätäkin vähemmän D-vitamiinia veressään. Se merkitsee suurentunutta sairastumisen vaaraa. Katso viereisen palstan uutisia. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että vitamiinien saantisuositukset on tarkoitettu terveelle keskivertoväestölle, ei kroonisia sairauksia, esimerkiksi MS-tautia poteville ihmisille. Heidän tarpeensa on paljon suurempi.

Lähde: www.tritolonen.fi

Lue myös: Nuorten mielenterveyshäiriöt ja D-vitamiinin puute

Kuva: Ari Kokkonen (Turku)

JOOGA JA KUULA


Venäläiset huomasivat jo 1900-luvun alussa, että kahvakuula on lyömätön väline lihasvoiman kasvattamiseen.

Kahvakuula (venäjäksi girya) on valurautainen kuulan muotoinen paino, johon on liitetty kahva.

Klassiset kahvakuulaharjoitteet parantavat tehokkaasti lihasvoimaa, mutta myös koordinaatiokykyä ja tasapainoa. Internetistä löytyy useita videoita, jotka opastavat kahvakuulaharjoitteluun. Treeni on helppo tehdä myös ulkona, sillä kahvakuula on melko näppärä kuljettaa mukana.

Uusi treenimuoto, Kettlebell Yoga, yhdistää kahden eri lajin parhaat puolet. Joogaliikkeet saavat rentoutumaan ja lisäävät kehoon notkeutta, kun taas kahvakuulaharjoitteet parantavat lihaskuntoa ja polttavat rutkasti kaloreita. Kettlebell Yogan perusliikkeisiin kuuluu esimerkiksi aurinkotervehdys, jossa kurotellaan ylöspäin kahvakuulan kanssa.

Lähde: livelife 2/2012, sivu 5.

Tutustu tarkemmin:

TREENAA (JUOKSUA) LUONNOLLISESTI!


Kun juoksukärpänen puraisee, saattaa into muuttuakin nopeasti itkuksi. Mikään muu kuntoilija ei loukkaannu yhtä herkästi kuin vasta-aloittanut juoksija. Juoksija kipeytyy tai vammautuu usein siksi, että keho kuormittuu väärin tai yksipuolisesti.

Viime aikoina on alettu puhua myös siitä, mitä liian kovatehoinen ja yksipuolinen kestävyysliikunta tekee elimistön hormonitasapainolle, ja sen myötä esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistölle. Eivätkä vaikutukset ole yksinomaan positiivisia, päinvastoin.

- Liiallisuuksiin menevä kestävyystreeni saa elimistön stressihormonitasot nousemaan. Vaikka lenkin jälkeen saattaa olla hyvä fiilis, stressihormonit häiritsevät insuliinijärjestelmän toimintaa ja rasva-aineenvaihduntaa, joten loppujen lopuksi lenkkeily saattaa vain lihottaa, lääkäri Olli Sovijärvi sanoo.

- Krooninen stressi voi myös pahentaa kehossa piilevää tulehdustilaa, mistä voi seurata esimerkiksi sydänongelmia. Kestävyysurheilijoilla on muuta väestöä enemmän rythmihäiriöitä ja kohonnut sydäninfarktin riski.

Hän vannoo itse luonnollisen liikunnan nimiin. Se tarkoittaa liikkumista samaan tapaan kuin esi-isärnme, jotka eivät istuneet paikallaan koko päivää ja juosseet pitkiä tasasykkeisiä lenkkejä pari kertaa viikossa. He touhusivat päivät läpeensä ja pyrähtivät välillä täysillä riistan perään tai vaaraa pakoon.

Juoksulenkkeily muuttuu Olli Sovijärven mukaan haitalliseksi, kun lenkit tehdään koko ajan niin kovalla teholla, että syke on yli 75%-80% maksimisykkeestä. Ilman sykemittaria treenaava tietää menevänsä tämän rajan yläpuolella, kun hengästyminen on niin voimakasta, että lenkkikaverille juttelu ei onnistu kuin korkeintaan sana kerrallaan.

- Sykeen tulee toki kohota, mutta vain intervallityyppisinä lyhyinä vetoina. Muuten syke saisi pysytellä 50-70 prosentissa maksimista, hän neuvoo.

Jos juoksukunto on vielä sen verran hatara, että rauhallinen hölkkäkin hengästyttää liiaksi, kannattaa hänen mukaansa mieluummin kävellä ja tehdä vain muutama nopea pyrähdys juosten. Silloin syke saa kohota jopa yli 85 prosenttiin. Pyrähdysten kestoksi riittää minuuttikin.

Myös lenkkien pituuden voi hyvällä omallatunnolla rajoittaa puoleen tuntiin. Nykytutkimukset viittaavat siihen, että intervalleja sisältävät lyhyet treenit ovat selvästi tehokkaampia kuin pitkät lenkit.

Lenkkien pituudesta säästetty aika olisi nerokasta käyttää lihaskuntoharjoitteluun, silla täydentämällä lenkkeilyä voimaharjoittelulla keho vahvistuu suojauturriaan vammoilta.

Lähde: livelife 2/2012, sivu 18.




Ei kommentteja: