tiistai 10. huhtikuuta 2012



NÄIN MIEHEN ALAPÄÄ MUUTTUU IKÄÄNTYMISEN SEURAUKSENA

Ikääntyminen tuo mukanaan monia muutoksia ihmisen kehossa. Vanhempana keho ei ole enää samassa kunnossa kuin nuorena ja se näkyy myös seksuaalisuudessa.

Myös mies käy läpi vaihdevuodet, andropaussin, mutta niitä ei suoranaisesti voi verrata naisten vastaavaan eli menopaussiin. Joka tapauksessa ikääntyessä miehillä testosteronitasot laskevat, jotka vaikuttavat ruumiin toimintoihin monilla tavoilla, joita käydään läpi WebMD –terveyssivuston artikkelissa.


Tällaisia muutoksia tapahtuu peniksessä ja kiveksissä

Iän myötä miehen sperman laatu ja siittiöiden määrä laskee, jonka lisäksi noin viidennes 50-60-vuotiaista miehistä kärsii erektiohäiriöistä.

Penis ei myöskään ole enää yhtä terhakas kuin nuoruudessa: penis ei ehkä herääkään automaattisesti tai jaksa nousta pystyyn, vaan saattaa jäädä vaakatasoon, noin 90 asteen kulmaan. Ja kyllä, penis ei pysy samanlaisena koko ikää, vaan sen koko ja näkö saattaa muuttua.

Ikääntyessä miehillä on tapana kerryttää painoa vatsan seudulle. Se saa aikaan sen, että penis näyttää pienemmältä kuin onkaan. Penis myös kaiken lisäksi kutistuu hieman: WebMD:n mukaan esimerkiksi 30-vuotiaana noin 15 senttimetrin pituinen penis kutistuu suurin piirtein sentillä 60–70 ikävuoteen mennessä, mikä ei kuitenkaan kokonaispituuteen kovin paljoa vaikuta. Peniksen kutistuminen johtuu muun muassa siitä, että peniksessä verisuonien sisällä rasva-aineet alkavat kerääntyä, jolloin verenkierto heikkenee.

Eikä tässä vielä kaikki. Penis voi myös lähteä käyristymään. Se johtuu Peyronien tauti –nimisestä sairaudesta, jota esiintyy noin prosentilla miehistä.


Hyväksy muutokset äläkä vaadi itseltäsi liikoja

WebMD:n mukaan alapään ulkoasussa tapahtuu ikääntymisen seurauksena kahdenlaisia muutoksia. Peniksen pään eli terskan väri muuttuu vaaleammaksi, joka johtuu verenkierron heikentymisestä. Useiden tutkimusten mukaan peniksen pää muuttuu myös tunnottomammaksi, jolloin erektion tai orgasmin saaminen voi vaikeutua. Näiden ohella häpykarvojen määrä vähenee ja vanhoilla ihmisillä karvoitus saattaakin hävitä jopa lähes kokonaan.

Samalla tavalla kuin peniksen kohdalla, myöskään kivekset eivät säästy ikääntymisen vaikutuksilta. Noin 40 vuoden jälkeen kivesten koko alkaa pienentyä. Kivekset ovat normaalisti noin 3-6 senttimetrin pituiset, mutta vanhenemisen myötä ne voivat kutistua noin sentillä.

Kaikesta päätellen muutokset voivat olla kovakin paikka miehelle. Tärkeintä onkin hyväksyä vanheneminen ja olla odottamatta itseltään liikoja. Miehen ei esimerkiksi tarvitse vaatia, että erektio kestäisi koko rakastelun ajan.

Lue lisää:

Lähde: huoltamo.com

Kuva: Ari Kokkonen (Turku)



PARI VIIMEISINTÄ TREENIÄNI

Pitkäperjantaina (6. huhtikuuta) treenini kohteina olivat epäkkäät, hauikset / vatsa, pohkeet / hartiat ja ojentajat. Tein niille pudotus- ja triplasarjoja, joissa ensimmäisissä sarjoissa oli tavoitteena 6, toisissa 12 ja kolmansissa 25 toistoa. Palautukset kierrosten välillä olivat kaksi minuuttia.

1. Alkuverryttely
  • crosstraineria viisi minuuttia
  • dynaamista venyttelyä muutama minuutti
2. Pudotussarjat epäkkäille ; olankohotus (kpt) (kaksi kierrosta)
  • 6 + 12 + 25
  • 6 + 12 + 25
3. Triplasarjat hauiksille (kaksi kierrosta)
  • hauiskääntö maaten (tp+kpt) 6 - 6
  • hauiskääntö seisten (kpt) 12 - 9
  • hauiskääntö seisten (lt) 25 - 25
4. Triplasarjat vatsalle (kaksi kierrosta)
  • voimapyörä (kp) 6 - 6
  • säärinosto maaten (npt) 12 - 12
  • vatsarutistus (ijp) 25 - 25
5. Pudotussarjat pohkeille ; varp.nousu (sl+kp) (kaksi kierrosta)
  • 6 + 12 + 25
  • 6 + 12 + 25
6. Triplasarjat hartioille (kaksi kierrosta)
  • vipunosto sivuilta (GS) 6 - 6
  • käsipainopunn. istuen 15 - 14
  • vipunosto takahartioille (TG) 25 - 25
7. Triplasarjat ojentajille (kaksi kierrosta)
  • kapea etunojapunnerrus 6 - 6
  • penkkidippi (tp) 12 - 10
  • kick-back (TG) 20 - 16
8. Jäähdyttely
  • kevyttä spinningiä viisi minuuttia
  • kevyttä staattista venyttelyä muutama minuutti
Lyhenteet: kp(t)=käsipaino(t), tp=tasapenkki, lt=levytanko, npt=nilkkapainot, ijp=iso jumppapallo, sl=steppilauta, GS=GymStick (kulta) ja TG=Total Gym 1000 -monitoimilaite.


Eilen (9. huhtikuuta) annoin kyytiä suurimmille lihasryhmilleni, jotka tällä kertaa olivat järejstyksessä reidet, rinta ja selkä. Niille kohdistin suoria ja triplasarjoja.

1. Alkuverryttely
  • crosstraineria viisi minuuttia
  • dynaamista venyttelyä muutama minuutti
2. Suorat sarjat etureisille ; reisiojennus yhdellä jalalla (TG+lt) (palautukset 20 sekuntia)
  • vasen: 25 - 20 - 17
  • oikea: 25 - 22 - 20
3. Triplasarjat reisille (kaksi kierrosta, joiden välillä kahden minuutin palautus)
  • yhd.jalankyykky (TG+lt) 6 - 6 / 6 - 6
  • bulgarial. askelkyykky (tp+sl) 12 - 12 / 12 - 12
  • sissykyykky (pl) 25 - 22
4. Triplasarjat rinnalle (kaksi kierrosta, joiden välillä kahden minuutin palautus)
  • vinopenkkipunn. (kpt) verr. 8 - 7  ja maks. 6 - 6
  • penkkipunnerrus (kpt) 12 - 10
  • vipunosto maaten (kpt) 25 - 20
5. Triplasarjat selälle (kaksi kierrosta, joiden välillä kahden minuutin palautus)
  • yhd.käd.soutu (kp) verr. 8 - 8 , 6 - 6 ja maks. 6 - 5 / 6 - 5
  • leuanveto (TG+lt) 12 - 12
  • tangonpääsoutu (lt) 20 - 20 / 20 - 20
6. Jäähdyttely
  • kevyttä spinningiä viisi minuuttia
  • kevyttä staattista venyttelyä muutama minuutti
Lyhenteet: TG=Total Gym 1000 -monitoimilaite, lt=levytanko, tp=tasapenkki, sl=steppilauta, pl=painolevy ja kp(t)=käsipaino(t).



ENGLANNINKIELISESSÄ BLOGISSANI 4. HUHTIKUUTA
  • Video Reveals The "Real Reason" You Can Not Lose Weight
Fitness Tips


Ei kommentteja: