keskiviikko 18. tammikuuta 2012

SAAKO TÄYDELLÄ VATSALLA TREENATA?

Muutamat edellisistä päivistäni ovat ottaneet henkisesti suhtkoht lujille. Ilmeisesti siitä syystä vatsani on kipuillut. Ihmisellä kun on tapana tavalla tai toisella reagoida stressiin.

Kovimmilla olin maanantaina ennen puoltapäivää, jolloin oli kahdeksan kuukauden välein toistuvan syöpäkontrollin tulosten kuuleminen oman lääkärini suusta. Onneksi virtsanäytteet, verikokeet ja tällä kertaa myös suuri määrä luustokuvia osoittivat, ettei mitään uusia muutoksia huonompaan suuntaan ole tapahtunut. Vuonna 1999 todettu luuydinsyöpäni jatkaa uinumistaan remissiossa.

Tänä aamuna oli tarkoitukseni jo varhain päivittää niin tämä suomenkielinen kuin englanninkielinenkin blogini. Yläkerran pikkunaapuri, neljävuotias tyttö, sai taas yöllisen hepulinsa eli piti yllä pitemmän aikaa metakkaa, jota voisi hyvin verrata ääneen, joka syntyy porsasta lahdattaessa. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse lahtaamisesta eikä edes lievästä väkivallasta. Syy on ainakin minulle täysin hämärän peitossa. Eka kerran tämä tapahtui heti puolenyön jälkeen ja toisen kerran ammulla klo seitsemän.

Oli pakko mennä uudestaan nukkumaan metelin lakattua, kun tyttö isänsä ja siskonsa kanssa oli suunnistanut lastentarhaan. Onneksi olin saanut metelin aikana hieman syötyä, vaikkakin vatsaa kipristi hetken ja lujaa.

Täydellä suolistolla ja kovalla pinkeällä vatsalla on välillä vaikea nukkua, saatikka treenata punteilla tai lenkkeillä. Eli tässä niin sanottua aasinsiltaa seuraavaan Kunto Plus -lehden artikkeliin, jossa lukija kysyy ja asiantuntija vastaa.
Aterian jälkeen kehotetaan odottamaan pari tuntia ennen juoksulenkille lähtemistä. Voinko koulia vatsani kestämään treeniä pian aterian jälkeen?
Ravitsemusterapeutti Marja Ruuti vastaa:

Kannattaa kuunnella, mitä oma keho sanoo. Mahalaukun on tärkeää tyhjentyä ennen lenkille lähtöä ja vatsa vaatii yleensä 2-3 tunnin rauhan sulattaakseen ruuan ja siirtääkseen sen mahalaukusta suolistoon. Ruuansulatuksen aikana verenkierto keskittyy ruuansulatuselimiin ja voimakas liikunta heiken­tää ruuan sulamista ja aiheuttaa herkästi vatsavaivoja ja pistoksia.

Toisaalta juoksemiseenkin liikenee vähemmän voimia, kun ruuan käsittely on kesken. Mahalaukussa oleva ruoka hölskyy juostessa ja aiheuttaa epä­miellyttäviä tuntemuksia, jopa kipuja. Tarkkaa aikaa syömisen ja lenkin välille ei voi antaa, sillä se riippuu aterian koostumuksesta ja koosta sekä yksilöl­lisestä mahan tyhjenemisnopeudesta.

Hyvin proteiinipitoinen ja kiinteä ruoka kuten iso pihvi voi vaatia sulatusaikaa viisikin tuntia, mutta hiilihydraattipitoinen, varsinkin vähäkuituinen ruoka siirtyy nopeasti mahalaukusta eteenpäin. Nälkäise­näkään ei lenkille voi lähteä, joten pienen, nopeasti sulavan välipalan (leipäpala, jogurtti, hedelmä tms.) voi syödä noin tuntia ennen lenkkiä ja nauttia tukevamman aterian lenkin jälkeen.

Lähde: Kunto Plus 17/2012, sivu 81.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hyvistä tuloksista ja siunausta ja kaikkea hyvää elämääsi jatkossakin : ))Iloisia uutisia : )!

t. anonyymi lukijasi : )

Arto Painilainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Hyvää vuoden 2012 jatkoa myös Sinulle.