perjantai 30. syyskuuta 2011

MIKSI ET LAIHDU? NELJÄ YLLÄTTÄVÄÄ SYYTÄ

Kaikkihan tietävät, että liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat avain laihtumiseen. Mutta entä silloin, kun terveelliset elämäntavatkaan eivät auta? Taustalla voi piillä terveydellinen seikka joka hidastaa, tai kokonaan estää, laihduttamisesi. CNN Health listasi muutaman terveydellisen seikan, jotka voivat olla syynä laihdutusvaikeuksiin.

Kilpirauhanen

Kilpirauhanen säätelee ihmisen energiankäyttöä, ja jos se toimii liian hitaasti, myös aineenvaihduntasi hidastuu. Kilpirauhasen vajaatoimintaa esiintyy noin 10 %:lla ihmisistä, ja se on yleisempää naisilla. Kilpirauhasen vajaatoiminta diagnosoidaan yleisesti 40-50-vuotiaana.

Painonhallinnan vaikeuksien lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa väsymystä, hiustenlähtöä, nivel- ja lihaskipuja tai jopa masennusta. Jos koet joitakin näistä oireista, kysy lääkäriltäsi mahdollisesta kilpirauhaskokeesta. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan yleensä hormoneilla.


Hormonit

Noin 10 % naisista kärsii monirakkulaisesta munasarjaoireyhtymästä (PCOS), minkä takia naisen munasarjat tuottavat liikaa mieshormoneja. Sen lisäksi, että PCOS aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä, se saattaa vaikuttaa myös elimistön insuliiniresistanssiin. Insuliiniresistanssi vaikuttaa elimistön tapaan käsitellä verensokeria, mikä taas vaikuttaa rasvan kerääntymiseen. Hoitamattomana insuliiniresistanssi voi johtaa jopa aikuistyypin diabetekseen.

Jos huomaat kärsiväsi epäsäännöllisistä kuukautisista, kaljuuntumisesta, ylimääräisestä karvoituksesta naamassa, aknesta tai sinulla on vaikeuksia tulla raskaaksi, ota yhteyttä lääkäriin. PCOS:in hoito koostuu yleensä elämäntapamuutoksista ja mahdollisesti lääkehoidoista.


Haitalliset ruuat

Ihmisen on helppo huomata, jos on allerginen jollekin ruoka-aineille. Mutta ruoka-aineyliherkkyys on vaikeampi huomata, sillä sen oireet ovat paljon huomaamattomammat. Allerginen reaktio syntyy, kun elimistö erehtyy luulemaan ruoka-ainetta myrkylliseksi, ja reagoi siihen. Yliherkkyys voi johtua monista asioista, kuten tiettyjen ruoansulatusentsyymien puutteesta.

Haitallisten ruokien kuten gluteenin, maitotuotteiden, kananmunien, soijan ja pähkinöiden syöminen voi johtaa turvotukseen, nesteen kerääntymiseen, ripuliin, päänsärkyihin, väsymykseen tai nivel- ja lihaskipuihin. Jos koet näitä oireita, voit yrittää selvittää haitallisen ruoka-aineen poistamalla sen ruokavaliostasi väliaikaisesti. Gluteeni ja maitotuotteet ovat yleisimmät yliherkkyyden aiheuttajat, joten niistä kannattaa aloittaa. Myös lääkäri voi diagnosoida yliherkkyyden.

Yliherkkyyksiä voi hoitaa probiooteilla tai kokonaan poistamalla haitallisen ruoka-aineen ruokavaliostasi.


Lihottavat lääkkeet

Tietyt lääkkeet saattavat aiheuttaa painonnousua. Yleisimmin painoon vaikuttavat masennuslääkkeet, steroidit ja ehkäisypillerit. Painonnousun huomaa yleensä parissa viikossa lääkkeen aloittamisesta. Jos epäilet lääkkeiden aiheuttavan painonnousua, keskustele lääkärisi kanssa. Masennuslääkkeistä bupropion aiheuttaa vähiten painonnousua, ja saattaa jopa aiheuttaa laihtumista. ehkäisypillereissä vähiten painonnousua aiheuttavat valmisteet, joissa on vähemmän hormoneja.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että lääkkeiden on tarkoitus pitää sinut terveenä, eikä pieni painonnousu ole välttämättä kovinkaan paha asia. Älä siis missään nimessä lopeta lääkkeiden käyttöä lääkärin tietämättä.





“PAHA” LDL-KOLESTEROLI ONKIN TARPEEN LIHAKSILLE

'Paha' LDL-kolesteroli ei olekaan niin paha terveydelle kuin ihmiset luulevat, sanoo Texas A&M Universityn terveyden ja kinesiologian apulaisprofessori Steve Riechman. Hänen mukaansa etenkin kuntoilevien ja ikääntyvien ihmisten lihakset tarvitsevat LDL-kolesterolia pysyäkseen kunnossa. Riechman heittää Journal of Gerontologyssa aivan uuden kapulan kiivaana vellovaan kolesterolikiistaan.

Steve Riechman työryhmineen tutki 52 ihmistä (60–69 vuotta), jotka olivat muutoin terveitä, mutta eivät erityisen hyvässä fyysisessä kunnossa, koska eivät olleen harrastaneet kuntoliikuntaa. Sen aloittamisen jälkeen lihasmassa ja -kunto paranivat eniten niillä, joiden seerumin LDL-kolesterolin pitoisuus oli suurin. Tämä odottamaton havainto yllätti tutkijat täysin.

Tarvitsemme tietyn määrän LDL-kolesterolia lihasten kasvattamiseen ja niiden toimintaan. "Tarvitsemme sekä HDL- että LDL-kolesterolia, sillä totuus on, että kaikki kolesteroli on hyvää. Et voi poistaa kaikkea 'pahaa' kolesterolia elimistöstäsi ilman, että siitä seuraa vakavia ongelmia, sanoo Riechman.

LDL:ää kutsutaan yleisesti 'pahaksi' kolesteroliksi, jonka ajatellaan kertyvän valtimoiden seinämiin ja paksuntavan ja jäykistävän sitä. Monet pitävät LDL-kolesterolia sydän- ja valtimotautien pääasiallisena syytekijänä. HDL:ää taas pidetään 'hyvänä', koska se poistaa LDL:ää valtimoista.

"LDL on hyvin tarpeellista. Jos poistamme sen elimistöstämme, me kuolemme. Meidän on hylättävä käsitys, jonka mukaan LDL olisi aina pahaa”, apulaisprofessori tiivistää. "Mitä enemmän veressäsi on LDL-kolesterolia, sitä paremmin lihaksesi kasvavat treenatessa”, hän lisää.

Riechmanin tutkimus auttaa ymmärtämään ja ehkäisemään sarkopeniaa eli ikääntymiseen liittyvää lihasten vähenemistä ja heikkenemistä. Aikaisemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että 40. ikävuoden jälkeen lihasmassa vähenee 5 % vuosikymmenessä. Vakavaa sarkopeniaa on kahdella kolmesta 60 vuotta täyttäneistä miehistä ja 30 prosentilla naisista. Sarkopenia aiheuttaa Yhdysvalloissa vuosittain yli 18 miljardin dollarin terveydenhoitokulut, sanoo Riechman. Hänen mukaansa LDL-kolesteroli voi ehkäistä sarkopeniaa. Meidän on lopetettava kutsumasta LDL:ää ”pahaksi” kolesteroliksi, hän muistuttaa. Voit lukea tutkimuksesta englanniksi ja katsoa Riechmanin lyhyen videohaastattelun alla olevasta linkistä.



Tohtori Tolosen kommentti

Kolesterolia alentavat lääkkeet, statiinit, aiheuttavat monille käyttäjilleen lihaskipuja ja -väsymystä sekä lihaskatoa. Yhtenä syynä pidetään juuri sitä, että lääkkeet poistavat kolesterolia lihassolujen kalvoilta, jolloin solujen toiminta kärsii. Toinen syy sivuvaikutuksiin on se, että statiinit estävät ubikinonin synteesiä maksassa ja ne alentavat veren ubikinonin pitoisuutta, jolloin solujen pienoisvoimalaitokset, mitokondriot, eivät kykene tuottamaan energiaa normaalisti.





HYVÄÄ KOTIKONSTEIN

Terveellistä ja maukasta ruokaa valmistat tehokkailla kodinkoneilla.

Ruokien ravintoarvot ja lisäaineet ovat nous­seet merkittäväksi puheenaiheeksi. Mitä enemmän ruoanlaitossa on valmis näkemään vaivaa, sitä varmemmin ruokapöytäänsä saa terveellistä ja maukasta evästä. Aikaa on kui­tenkin rajallisesti, ja keittiössä puuhastelun li­säksi pitäisi ehtiä tehdä paljon muutakin. Jos ruoanvalmistuksen perusteet ovat kohdallaan, herkullisen kotiruoan valmistuksen ei tarvitse viedä mahdottomasti aikaa.

Oikeilla resepteillä ja järjestelmällisellä työskentelyllä kauppareissulla päästään pit­källe. Osansa on myös toimivalla työpisteellä ja suunnittelulla. Kun ruokia valmistaa suu­rempia eriä ja useampia lajeja kerrallaan, työ tehostuu.

Lisähelpotusta keittiöpuuhiin tuovat modernit kodinkoneet. Ne kuluttavat nuukasti energiaa ja tarjoavat monia ruoanlaittoa helpottavia toi­mintoja.

Kun valitsee tilanteeseen sopivimman ko­neen, voi säästää ja pääsee parhaaseen loppu­tulokseen. Kannattaa esimerkiksi miettiä tark­kaan, milloin käyttää liettä, mikroa tai uunia. Myös ruokien säilyttämisessä ja pakastamises­sa on paikallaan käyttää talonpoikaisjärkeä.

Uudet liedet ovat tehokkaita ja turvallisia. Mo­nissa induktiomalleissa virta katkeaa, kun ruoka-astia nostetaan levyltä. Uunien toiminnot ovat monipuolisia. Esimerkiksi kiertoilman avulla ruokaa voidaan valmistaa kolmella paistotasolla samanaikaisesti. Haudutustoiminto säilyttää ruoan ravintoaineet ja estää kuivumi­sen kypsentämisen aikana. Uusien pinnoittei­den ansiosta uunit ja liedet ovat helpompia puhdistaa.

Mikroaaltouunit ovat kehittyneet huimasti. Tarjolla on koko joukko automaattisia ohjel­mia ja järjestelmiä. Mitäpä sanoisit esimerkik­si paistettavan pinnan rapeutusjärjestelmästä?

Kotikokeille on tyrkyllä kokonainen armei­ja elämää helpottavia kojeita. Valikoimakir-joon kuuluvat myös erilaiset keittimet, kuivu­rit, monitoimikoneet ja sekoittimet. Niistä kel­paa valita itselleen tarpeelliset laitteet.


Näin säästät ruoanlaitossa
  • Tarkoilla valinnoilla ruokalasku voi puo­littua. Raaka-aineet ja puolivalmisteet ovat eineksiä edullisempia. Hyödynnä ostoksissa elintarvikkeiden sesonkiajat.
  • 1-3 henkilön ruoka-annokset valmistuvat vähällä energialla mikrossa. Suuremman po­rukan ruoat kypsyvät edullisemmin uunissa.
  • Mikrossa paistat myös leivonnaiset. Keskikokoinen kakku kypsyy mikrossa 10 minuutissa.
  • Uuniin mahtuu useampi ruoka-astia kerrallaan.
  • Vesi lämpenee huokeimmin veden-keittimessä.
  • Valmista kerralla ruokaa pidemmäksi aikaa.

Lähde: Anne Malin ja Anneli Reisbacka. 2010. TTS tukimuksen tiedote - Kodin toiminnallisuus, teknologia ja palvelut. Tiedotteet 2, 4, 6 ja 9/20JO, TTS-Työtehoseura.




ENGLANNINKIELISESSÄ BLOGISSANI tänään:
  • Daily Specialization 2.0... How to Use Progressive Resistance For MONSTER Gains



Tilaa henkilökohtainen TREENI- ja/tai RAVINTO-OHJELMA. Tutustu tarkemmin:




HYVÄÄ VIIKONLOPPUA. Palaan kirjoittelemaan maanantaina.




2 kommenttia:

Steve kirjoitti...

I can't believe nobody has commented on this post yet! It is remarkable that a blog as popular as this is missing recent comments.

Steve
My site: does creatine help?

Arto Painilainen kirjoitti...

Thanks for your comment, Steve.