maanantai 15. elokuuta 2011

MITÄ MIELTÄ RAAKARAVINNOSTA?

Marja Ruuti, ravitsemusterapeutti ja KUNTO PLUS -lehden ravitsemusasiantuntija.

"Kaikille raaka kasvisruoka ei kuitenkaan sovi"


Elävä ravinto on terveellistä ja monipuolista ruokaa, josta on mahdollista saada lähes kaikki ravintoaineet.

Kaikille raaka kasvisruoka ei kuitenkaan sovi ja esimerkiksi pienillä lapsilla, iäkkäillä ja heikkovatsaisilla voi olla ongelmia kypsentämattömän kasvisruuan sulattamisen kanssa.


Monet luulevat, että proteiinin saanti jää liian alhaiseksi, ellei ruokavalio sisällä lihaa. Monipuolisesta elävästä ravin­nosta, joka sisältää palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä ja viljoja, saa kyllä riittävästi proteiinia, jos ruoka sulaa ja imeytyy hyvin. Kuumenta­mattomassa kasvisruuassa kaikki on ravinteikasta ja entsyymipitoista. Iduissa, versoissa ja oraissa on paljon lehtivihreää ja hapatetuissa ruuissa maitohappobakteereja. Rasvat ovat hyvälaatuisia. Elävä ravinto tuo virkeyttä ja kevyemmän olon. Se käynnistää elimistön puhdistumisen, parantaa suoliston bakteerikantaa ja voi auttaa esimer­kiksi reumaan tai syöpään.


Täysin vegaaniruualla elävän on kuitenkin turvattava B12- ja D-vitamiinin saantinsa ravintolisällä ja myös omega-3-rasvahappojen saantiin täytyy kiinnittää huomiota. B12-vitamiini ei ole vain vegaanien ongelma, sillä myös sekasyöjät voivat kärsiä sen puutoksesta vatsaongelmien takia. Jos B12 huolettaa, kannattaa mittauttaa veriarvot. D-vitamiinilisä on suositeltava Suo­men oloissa niin seka- kuin kasvis­syöjillekin ainakin talvisin.



Susanne Bugel,
Kööpenhaminan yliopiston ravitsemustie­teen laitoksen lehtori.


"Et saa tarpeeksi energiaa"


Raakaravinnon ongelma ei ole se, että ruoka-aineet syödään kypsentämättöminä vaan se, että siitä ei saa tarpeeksi ravinteita. Etenkin energiansaanti voi jäädä niukaksi. Joidenkin tieteellisten tutkimusten mukaan raakaravinnolle ryhtyvä laihtuu ensimmäisen puolen vuoden aikana noin 10 kiloa. Jos ihminen on hoikka tai normaalipainoinen, se ei ole tarkoituksenmukaista.

Myös proteiinin saanti voi olla haasteellista, sillä useim­mat hedelmät ja vihannekset sisältävät vain vähän proteii­nia. Jos proteiinia saadaan liian vähän, lihakset ja elimet kärsivät. Proteiini koostuu aminohapoista, ja hedelmien ja vihannesten amino­happokoostumus poikkeaa lihan ja kananmunan proteiineista. Jos aikoo elää pelkällä raakaravinnolla, ilman eläinkunnan tuotteita, täytyy ainakin huolehtia tarkkaan proteiinin saannista syömällä pal­jon esimerkiksi palkokasveja ja päh­kinöitä, joilla on parempi amino­happokoostumus kuin hedelmillä ja vihanneksilla.


Raakaravinto on ongelmallista myös hermoston kannalta, sillä siitä saa liian vähän pitkäketjuisia omega-3-rasvahappoja, joita normaalisti saadaan etenkin rasvaisesta kalas­ta. Kasvisruokavaliota noudattavaa uhkaa myös D- ja B12-vitamiinin puutos. Siksi raakaravintoa syövän kannattaa täydentää ruokavalio­taan B12-ja D-vitamiinilla sekä kalsiumilla. Vaikka tiedän paljon ravitsemuksesta, pelkästään raaka­ravinnolla eläminen olisi mielestäni hankalaa.



KUNTO PLUS -lehden näkemys

"Ota raakaravinto osaksi ruokavaliotasi
"

Ota elävästä ravinnosta inspiraatiota ja täydennä sillä ruokavaliotasi. Hedel­mät ja vihannekset sisäItävät esimer­kiksi C-vitamiinia raakoina enemmän kuin kypsennettyinä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ruoka pitäisi syödä aina kypsentämättömänä.Tietyt aineet, kuten tomaatin lykopeeni, imeytyvät parhaiten, kun ruokia on kä­sitelty. Jos et syö lihaa, kokoa ruokava­liosi erityisen tarkasti, jotta saat kaikki tarvitsemasi ravintoaineet.


Lähde: Kunto Plus 10/2011, sivu 70.


Oma kommentti

Katson ihmisen olevan luotu sekaravinnon käyttäjäksi. Ainakin minulla on erilainen ruuansulatuselimistö kuin pelkästään lihaa syövällä tiikerillä tai sen vastakohtana naudalla, jolle liha ei kelpaa. Niinpä syön mahdollisimman monipuolisesti täysjyväviljaa, hedelmiä, vihanneksia, maitotuotteita, pähkinöitä, marjoja ja lihaa eri lähteistä.


Juuri nyt kun rahatilanteeni ei ole kovin hääppöinen, joudun täydentämään muuten niukahkoa ruokavaliotani niin proteiinivalmisteella (Whey FX) ja vitamiini- ja kivennäisainevalmisteella (Super Vitamin Pak). Ne löytyvät osoitteista:


http://wellmax.fi/catalog/product_info.php?cPath=27&products_id=106

http://wellmax.fi/catalog/product_info.php?cPath=29&products_id=88





ENGLANNINKIELISESSÄ BLOGISSANI tänään
  • My Time/Volume Training
  • Whole Body Stretching Workout
  • Super Vitamin Pak
  • Free Hybrid Training Sample
http://fitnesstips-kuntoguru.blogspot.com



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin uskon, että pelkästään vegaanisella raakaravinnolla ei välttämättä saa kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita. Raakaravinnossa on kuitenkin puolensa. Löysin ravitsemustieteen tutkimustuloksia referoivasta Aamiainen ruohikolla -blogista kirjoituksen haitallisista AGE-yhdisteistä, jotka syntyvät, kun ravintoa kuumennetaan.:

http://ruohikolla.blogspot.com/2011/06/vahenna-paistamista-hidasta.html

Kiitos muuten todella hyvästä ja asiallisesta blogista!

Kuntoguru kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Asioilla on useimmiten kaksi vastakkaista puolta. Joitain haitallisia yhdisteitä saattaa kuumennettaessa syntyä. Toisaalta kuumentaminen tiettyyn astemäärään myös tuhoaa osan muista haitallisista tekijöistä ravinnossa.