torstai 28. huhtikuuta 2011

HOIKAKSI JA TERVEEKSI KIVIKAUDEN TAPAAN - OSA 3

Kolme tarpeetonta paleodieetti-ideaa

Mitä, eivätkö simpukat maistu aamiais­pöydässä? Kaikki kivikautisen elämän­muodon elementit
eivät istu moderniin elämänmenoon yhtä helposti eivätkä houkuttele nykyihmistä. Eikä terveyden kannaltakaan ole järkevää jättää ruoka­valiosta pois kaikkia sellaisia ruoka-aineita, joita ei kivikautisessa keittiössä ol­lut. Seuraavassa kolme kivikautisen ruo­kavalion piirrettä, joita ei KUNTO PLUS -lehden asiantuntijoiden mielestä ole syytä palauttaa henkiin.

Ei maitotuotteita
. Eläimiä on ryhdytty lypsä­mään suhteellisen myöhään, ja siksi ankarimpiin
paleodieetteihin ei kuulu maitotuot­teita. Tiedetään myös, että suurimmalla osalla koko maailman ih­misistä ei ole elimistössään maitosoke­ria pilkkovaa laktaasientsyymiä.

Miksi ei päde vuonna 2011:
Kivikautis­ta ru
okavaliota kannattavat tutkijatkin myöntävät, että yksi harvoja geneetti­siä muutoksia, mitä ihmisessä on kivi­kauden jälkeen havaittavissa, on mai­don sietokyvyn paraneminen joissa­kin väestöissä. Sille, joka maitotuottei­ta sietää, ne ovat erinomainen laaduk­kaan proteiinin,vitamiinien ja kiven­näisaineiden lähde.

Ei herneitä ja papuja.
Paleoruokavalion kannattajat pitävät sekä tuoreita että kui­vattuja herneitä
ja papuja sekä maapähkinöitä ihmiselimistölle haitallisina ruoka-aineina.

Miksi ei päde vuonna
2011: Palkokasvit ovat arvokkaimpia kasviproteiinin lähteitä. Ilman niitä on vaikea syödä proteiinia niin runsaas­ti kuin paleodieeteissä edellytetään, aina­kaan ilman todella massiivista lihansyöntiä, mitä vastaan puolestaan puhuvat monet syöpätutkijat.

Ei viljoja eikä juureksia
. Ihminen oli alun perin metsästäjä ja keräilijä, ei maanviljelijä. Siksi
kivikaudella ei ollut leipää, eivätkä juureksetkaan kuulu puhdasoppisimpaan kivikausiruokaan. Kivikauden ruokavalio­ta perustellaan sillä, että ihmisen perimä ei ole sitten kivikau­den muuttunut miksikään, vaan geneettisesti me sovellum­me yhä parhaiten metsästämällä ja keräilemällä hankitun ruuan syöjiksi.

Miksi ei päde vuonna 2011:
Tärkkelyksen välttämistä vastaan puhuvat tutkimustulokset, joiden
mukaan kivikauden ihminen itseasiassa käytti joidenkin luonnonkasvien tärkkelyspitoisia juuria ja teki niistä eräänlais­ta leipää. Nykyihminen voi elää terveellisesti myös ilman viljaa ja juurek­sia, mutta varsinkin urheilijan voi olla vaikea täyttää lihasten hiilihydraat­tien tarve ilman tärkkelyspitoisia ruoka-aineita. Toisaalta rankka, pitkä­kestoinen treenaaminen on kivikausitutkijoiden mielestä luonnotonta.


Kolme päivää paleoruualla pienillä säädöillä nykyaikaan

Aamiainen
  1. Kananmunia, 150-200 g pilkottuja kasviksia, ruisleipää.
  2. Tee munakas kananmunista, lisää joukkoon tilkka maitoa, savulohta, tomaattia ja purjoa.
  3. Ohrasuurimoista veteen keitet­ty puuro, johon sekoitetaan pilkottu omena, kourallinen pähkinöitä.
Välipala
  1. Vapaavalintainen hedelmä, lisäksi pähkinöitä.
  2. Rusinoita, 15 g pähkinöitä, kourallinen porkkanoita.
  3. Puolikas ruisleipäviipale, runsaasti vähärasvaista leikkelettä.
Lounas
  1. Broilerinrintaa, salaatti (300 g suikaloitua kaalia+kourallinen kuivattuja mustikoita + 3-4 rouhittua saksanpähkinää.
  2. 300-400 g sekasieniä, paistetaan sipulin ja pilkotus vähärasvaisen naudanlihan kera.
  3. Villivihannessalaatti, johon on sekoitettu keitettyjä äyriäisiä, lisukkeena täysjyväleipää.
Välipala
  1. Marjoja + 1.5 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia.
  2. Viipale täysjyväleipää, puoli purkillista säilykelihaa.
  3. (Mielellään luomuaineksista valmistettu) myslipatukka.
Päivällinen
  1. Lammasta, josta on poistettu rasva. Kasviksia ja 30-40 gramaa ohrasuurimoita ja tee myös kastike: 1 tl öljyä + 200-300 g tomaattimurskaa + sipulia + mausteita.
  2. Luomubroilerin rintapala, juureksiksi punajuurta, palsternakkaa, perunaa ja juuripersiljaa.
  3. Vähä­rasvaista (luomu)porsasta, juureksiksi sopivat palsternakka, peruna ja porkkana.

Lähde: Kunto Plus 6/2011, sivut 31 ja 33.




VOIMATREENIÄ & KIVIKAUTTA

Hiki virtaa ja lihak
set työskentelevät tinkimättömästi, kun Thilde ja Thomas rehkivät raskailla painoilla ja kahvakuulilla. Heidän treenatut vartalonsa ovat ahkeran crossfit-harjoittelun ja kivikautisen ruokavalion tulos. Heidät tunnetaan kuitenkin parhaiten ravintolamaailman tähtiparina. Miten ihmeessä he saavat yhdistettyä kaksi niin erilaista elämäntapaa toimivaksi kokonaisuudeksi?

Crossfit-eräänlaista "kivikausitreeniä"

Mitä on crossfit?


Crossfit on kovatehoista toiminnallista voimaharjoittelua. Sitä voi harrastaa erityisissä crossfit-keskuksissa.
Periaatteessa kaikki tekevät samoja crossfit-harjoituksia tiettyinä päivinä. Niitä kutsutaan WOD-harjoituksiksi: workout of the day. Kansainväliset WOD:t löytyvät osoitteesta www.crossfit.com. Paikallisilla saleilla on kuitenkin usein omat harjoituksensa ja ohjelmansa.

http://www.crossfit.com/

Miksi crossfit sopii yhteen kivikautisen ruokavalion kanssa?


Monet kivikautisen ruokavalion "raamatut" korostavat kovatehoisen voimahar­joittelun merkitystä, sillä se on täydellistä
treeniä korvaamaan kivikautisen ajan tyypillistä liikuntaa kuten metsästystä. Crossfit sisältää paljon juuri tällaisia tehokkaita voimaharjoitteita, ja monet lajia harrastavat puolestaan vannovat runsaasti proteiinia sisältävän kivikauden ruokavalion nimiin.


Kivikautisen ruokavalion kolme tärkeää "raamattua":
  • Dr. Loren Cordain: The Paleo Diet
  • Mark Sisson: The Primal Blueprint
  • Robb Wolf: The Paleo Solution Diet

Näin Thilde ja Thomas syövät

Aamiainen
  • Rahkaa tai islantilaista skyriä sekoitettuna kreikkalaiseen jogurttiin. Lisäksi marjoja, pähkinöitä ja erilaisia siemeniä.
Treenin jälkeen
  • Kookosvettä.
Lounas
  • Kananmuna pekonin kera tai munakokkeli kermalla.
Välipaloja päivän mittaan
  • Raakoja vihanneksia monipuolisesti, hieman erilaisia hedelmiä ja runsaasti pähkinöitä.
Päivällinen
  • Työpaikkaillallinen, jossa on paljon lihaa tai kalaa sekä tuoresalaattia, usein pähkinöiden ja siementen kera. Lisäksi yksinkertaisestivalmistettuja vihanneksia, kuten kaalia ja selleriä. Ei riisiä, pastaa, perunoita eikä leipää.
Iltapala
  • Suuri pihvi tai leikkeleitä. Kasviksia, kuten avokadoa, tomaattia, romainesalaattia tai kurkkua. Lisäksi erilaisia pähkinöitä

Lähde: Kunto Plus 6/2011, sivut 35-36.

Tutustu myös:


http://koti.mbnet.fi/lowcarb/dieetitp.html
http://kuntoplus.fi/treeni/lihaskunto/crossfit-kuntoa-ennatysajassa




PÄIVÄN AJATELMA

Ihmiset, jotka yrittävät komentamalla saada kunnioitusta,

hukkaavat aikaansa. Kunnioitusta ei voi komentaa.

Se on ansaittava.


http://positiivarit.fi



Ei kommentteja: