maanantai 29. marraskuuta 2010

ANNA UUPUMUKSELLE JA MASENNUKSELLE KYYTIÄ

Viikko sitten minulle sähköpostina tulleen Vogelin marraskuun uutiskirjeen otsikko on yllä oleva "Anna uupumukselle ja masennukselle kyytiä". Siitä löytyy muun muassa seuraava yrttiterapeutti Henriette Kressin artikkeli.


http://www.vogel.fi/avogel-world/
http://www.henriettesherbal.com/


YRTTEJÄ MIELEN VIRKISTÄMISEEN

Aivot toimivat kuin rasvattu, muisti pelaa ja mielialakin kohenee, kun
aivot saavat tarvitsemiaan rakennus- ja ravintoaineita. Yrteistä niitä löytyy, ja ilman synteettisten valmisteiden haittavaikutuksia.

Varsinkin opiskelijat kyselevät hanakasti muistia parantavien yrttien perään, mutta nämä yrtit kiinnostavat myös ikäihmisiä ja heidän läheisiään. Joskus huonomuistisuus johtuu kuitenkin yksinkertaisesti aivojen ylikuormittumisesta. Juuri silloin, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja pitäisi muistaa kaikki asiat, alkaakin asioita unohtua. Ja jos on kerran unohtanut jotakin tärkeätä, stressi lisääntyy: tuota ei saa unohtaa — eikä tuota, eikä tuota, eikä ... ja huomaat, että taas on jotakin jäänyt tekemättä.

Tällaiseen unohtamiseen paras apu on hyvä työpäiväkirja, johon voi kirjata sekä tapaamiset että tehtävät, mieluiten sille viikolle jolloin asia pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Ja kun unohtamisesta johtuva stressi helpottuu, muistaa tärkeät asiat melkeinpä ilman päiväkirjaakin.


Muukin aivotoiminnan häiriö voi johtua ylikuormittumisesta. Jos huomaat aamubussissa, että roskispussi on edelleen matkassa, voi olla että pitää hieman hidastaa tahtia sekä töissä että kotona.

K
alaöljy on varsin hyvä aivotoiminnan kehityksen kannalta. Elleivät kapselit tai ruokalusikalliset miellytä, voi syödä pari kolme kylmän veden rasvaisesta kalasta tehtyä ateriaa viikossa.

Yrteistä kannattaa mainita ainakin neidonhiuspuu. Myös rosmariinia on käytetty muistin parantamiseksi, mutta pitkän päälle sen maku on aivan liian vahva. Rosmariinin haihtuvan öljyn vaikutusta aivotoimintaan on tutkittu.



Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) vilkastuttaa aivojen verenkiertoa

Usein väitetään, että neidonhiuspuun lehteä olisi käytetty muistin parantamiseksi Kiinassa jo vuosituhansia. Jos tutkii ennen 1970
painettuja kiinalaisen lääketieteen kirjoja, löytää mainintoja neidonhiuspuusta aniharvoin. Jos ginkgo on kirjassa mainittu ylipäätään, siitä on mainittu ainoastaan siementen käyttö keuhko-ongelmissa.

Neidonhiuspuun lehden käyttö muistin parantamiseksi on länsimaalainen keksintö 1900-luvun puolesta välistä alkaen. Silloin saksalaiset tutkijat tiivistivät neidonhiuspuun lehtiuutteen 50-kertaiseksi ja testasivat tämän tuotteen vaikutusta muistiin. Aika pian he po
istivat uutteesta ginkgotoksiinin, joka varsinkin näin tiivistetyssä aineessa aiheutti usein päänsärkyä.

Suurin osa tutkimuksista on tehty nimenomaan tästä tiivisteestä. Neidonhiuspuu-uute toimii myös laimeampana kuten esim. Vogelin Geriaforce, joka testissä paransi mm. lyhytaikaista näkömuistia.

Neidonhiuspuun lehdissä on runsaasti flavonoideja, jotka vahvistavat varsinkin aivojen hiussuonistoa ja ääreisverenkiertoa. Viimeisimmissä tutkimuksissa tutkijat kiistelevät siitä, toimiiko yrtti muistin parantajana ja ajatuskulun helpottajana vai ei. Yleensä ollaan sitä mieltä, että yrtti auttaa, mutta vasta muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen.

Neidonhiuspuuta kannattaa kokeilla varsinkin tenttilukemiseen ja dementiaan. Illansuussa sitä ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä uute voi lisätä aivotoimintaa unettomuuteen asti. Jos uutteesta saa päänsärkyä, kannattaa etsiä sellainen tuote, jossa ei ole ginkgotoksiineja.


http://www.vogel.fi/plant-encyclopaedia/ginkgo_biloba.php


YRTTEJÄ MASENNUKSEEN JA UNETTOMUUTEEN

Lievään masennukseen ja kaamosmasennukseen sopii mäkikuisma (Hypericum perforatum). Äkilliseen menetykseen ja sen aiheuttamaan suruun ja alakuloon kauranversouute (Avena sativa) on erinomainen. Yrttejä voi yhdistää, sillä kauranversouute toimii miltei heti, kun taas mäkikuisma alkaa vaikuttaa kunnolla vasta muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen.


Jos kaamosmasennus on jokavuotinen riesa, kannattaa mäkikuismaa ottaa lokakuun puolesta välistä huhtikuun alkuun. Vaikeammassa masennuksessa on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Kärsimyskukka (Passiflora incarnata) auttaa poistamaan masennuksenkin tuomaa unettomuutta, mikä on omiaan torjumaan myös itse masennusta — unettomuus kun vahvistaa hermosto-oireilua, ja hermosto-oireilu taas vahvistaa unettomuutta. Ellei saada pientä tasapainottavaa sysäystä ulkoapäin, nämä kaksi ongelmaa voivat ruokkia toisiaan pitkäänkin.

Kärsimyskukka auttaa myös ahdistukseen, ja ainakin jyrsijät saivat siitä testeissä apua erilaisiin riippuvaisuuksiinsa.

http://www.vogel.fi/plant-encyclopaedia/passiflora.php


Mäkikuisma — varoituksista huolimatta turvallinen ja tehokas masennuslääke.

Mäkikuisman vaikutuksesta masennukseen on tieteellisissä piireissä tiedetty jo 1980-luvun puolesta välistä asti. Saksassa mäkikuisma on suosituimpia masennuslääkkeitä. Lääketehtaat ovat pyrkineet vähentämään yrtin suosiota kaikin keinoin jo kymmenen vuoden ajan ja ovat siinä osittain onnistuneetkin.


Viimeisin tutkimus kuitenkin osoittaa, että mäkikuisma on edelleen masennuslääkkeitä tehokkaampi ja että siinä on niitä vähemmän haittavaikutuksia. Suomessa yrtti on lääkeluetteloss
a — sitä ei siis saa markkinoida ilman Fimean (ent. Lääkelaitos) myyntilupaa. Mäkikuismatuotteita saa myydä vain apteekeissa (esim. Vogelin Hyperiforce Nova). Muita lääkeluettelon kasveja saa myydä myös luontaistuotekaupoissa, jos siis on Fimean myyntilupa.

Mäkikuisma aiheuttaa aurinkoherkkyyttä, mutta sitä esiintyy haitaksi asti lähinnä laiduntavilla eläimillä. Ihmisillä ongelma on erittäin harvinainen, eivätkä harvat herkät yksilöt saa palorakkuloita; heidän ihonsa vain palaa herkemmin auringossa.


Mäkikuismaa ei saa käyttää, jos on tehty elinsiirto. Silloin tosin pitää muutenkin olla erittäin tarkka siitä, mitä suuhunsa pistää. Mäkikuism
an käyttö kannattaa lopettaa viikkoa ennen isompaa leikkausta, sillä kuisma voi hidastaa veren hyytymistä.

Väitetään myös, ettei kuismaa saa käyttää samanaikaisesti hormoniehkäisyn kanssa. Tämä haitta on kuitenkin teoreettinen. Käytännössä kuisman vaikutus maksan toimintaan on liian heikko estääkseen hormoniehkäisyn vaikutusta.

Mäkikuisman pitoa lääkeluettelossa voi lähinnä puolustaa sillä, että masennusta potevien on syytä käydä lääkärissä. Valitettavasti lääkärit eivät kuitenkaan tunne tätä melko tarkalleen masennuslääkkeiden vahvuista yrttiä, jolla ei juurikaan ole sivuvaikutuksia.

Sekä mäkikuismaa että särmäkuismaa voi käyttää rohdoksi; ne kasvavat Suomessakin kuivilla niityillä. Niistä leikataan noin 10 cm kukkivaa latvaa, josta tehdään joko teetä tai alkoholiuutetta. Kuivan yrtin vaikutus vähenee nopeasti kuusi kuukautta varastoinnin jälkeen; alkoholiuute taas pysyy tasavahvana vuosia.


http://www.vogel.fi/plant-encyclopaedia/hypericum_perforatum.php


Kauranversouutetta suruun ja ahdistukseen

Kauranversouute on erinomainen äkilliseen menetykseen tai suruun, esimerkiksi koiraansa surevalle ta lähipiiriä koskettavan syöpäuutisen järkyttämälle. U
ute on lisäksi varsin hyvä ahdistukseen. Nimestään huolimatta kauranversouutetta ei tehdä kauran versoista vaan sen tuoreista vihreistä jyvistä silloin, kun niissä on maitiaisnestettä.

En löytänyt yhtään tieteellistä tutkimusta yrtin käytöstä masennukseen tai ahdistukseen, mutta fytoterapiassa uutetta on käytetty jo yli sata vuotta tämänkaltaisiin ja muihinkin hermosto-ongelmiin.

http://www.vogel.fi/plant-encyclopaedia/avena.php



Ari Kokkonen




OMAT KEINONI KAAMOSMASENNUKSEN SELÄTTÄMISEEN

Oman elämänkokemukseni (61 v) pohjalta laitan elämän tuomista haasteista selviytymisen kannalta seuraavanlaisen järjetyksen:

1) henkinen kestävyys
2) fyysinen kestävyys
3) fyysinen voima
4) notkeus
5) nopeus

Nuoruudessa, kauan, kauan sit
ten, saattoi hauiksen ympärysmitta, penkkipunnerrustulos tai jopa merkkivaatteet olla tärkeitä. Muutamassa kuukaudessa voi kuitenkin hauiksen mitta pienentyä 15 senttiä ja penkkipunnerrustulos pudota puoleen kuten itselläni vuonna 1999 luuydinsyövän takia. Rahatilanne voi myös sairauden ja muidenkin syiden takia romahtaa äkkiä niin, ettei merkkivaatteisiin enää ole varaa. Lopulta jäljellä voi olla enää pelkästään se mitä on korvien välissä.

Juuri alkanut hiihdon maailmancup toi taas esiin sen, että jossain on suomalaisilla ongelmia kun suksi ei luista tai on näytettävä keskisormea. On puhuttu jo pitkään urheilijoidemme puutteellisesta psyykkisestä valmennuksesta. Se kun olisi olennainen osa tiellä menestykseen.

Koetan piristää omaa korvien väliäni ja parantaa sitä seuraavilla keinoilla:

1. Herätysvalaisin
(sarastusvalo)

Aamuisin kello 07.00 Elta-herätysvalaisin herättää minut valollaan ja linnunlaulullaan. Ilman sitä olisi herääminen todella nihkeää.

2. Kirkasvalolamppu

Useimmiten aamusin blogiani päivittäessäni pöydälläni palaa pyöreä Innosol Rondo -kirkasvalolamppu.

http://www.innojok.fi/koti/valaisin.php?valaisin=387

3. Piristävä musiikki

Nuutuneeseen oloon saan piristystä kuuntelemalla WinAmp-mediasoittimella (SHOUTcast Radio) esimerkiksi saksalaisia schlagereita (iskelmiä).

http://www.winamp.com/media-player/en

4. Tuoksulyhty

Omaan kaamokseeni piristystä tuomassa on myös kirjahyllyssäni palava tuoksulyhty, jossa yleisimmin tuolloin on aromaterapiaa antamassa Mandariini-tuoksu.

http://www.frantsila.com/index2.htm

5. Rentoutus ja itsesuggestio

Puolenpäivän jälkeen joko vedän 20-40 minuutin päivänokoset tai makaan muutoin paikoillani ja kuuntelen rentouttavaa musiikkia tai erityisiä itsesuggestio- ja muita äänitteitä.

http://www.free-self-hypnosis.org/bodybuilding-muscle-hgh.htm
http://www.centerpointe.com/

6. Monipuolinen ravinto

Koetan syödä mah
dollisimman monipuolisesti ja kulutustani ja tarpeitani vastaavasti. Ravintolisinä käytän joidenkin urheiluravinteiden lisäksi nestemäistä Mivitotalia (Flex), kalaöljykapseleita, pakurikääpäjauhetta, inkiväärijuomaa ja vihreää teetä.

7. Punttitreeni

Harjoittelen tällä hetkellä painoilla joka toinen päivä. Se antaa keholleni aikaa palautua. Samalla saan siitä endorfiineja ja tunteen siitä, että olen yhä elossa, vaikka en aivan kaikkia punttiliikkeitä enää kykenekään tekemään.

8. Ulkoilu

Ystäväni Ari Kokkone
n - ei tuo kuopiolainen kehonrakentaja, vaan kaveri, jonka valokuvia on blogissani - lupasi lainata minulle suksiaan, sauvojaan ja monojaan. Voin niillä kokeilla mitä selkäni pitää hiihdosta ... rasittaako kohtuuttomasti vai kuntouttaako. Olen aikaisemmin hiihtänyt hyvinkin paljon, en tosin kilpaa vaan ihan kuntoilumielessä. Nyt siitä on ollut yli kymmenen vuoden tauoko. Jos mitään ongelmia kehooni hiihtämisestä ei tule, ostan nuo välineet häneltä tai sitten aivan uudet jostain liikkeestä.



Ari Kokkonen




PÄIVÄN AJATELMA

Varaa itsellesi se ylellisyys,
että teet aina itse sen,
minkä vain sinä voit yksin tehdä.

http://www.positiivarit.fi/

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvistä vinkeistä!

Kuntoguru kirjoitti...

Olepa hyvä.