torstai 5. maaliskuuta 2009


VIISI VINKKIÄ, JOILLA VÄLTTÄÄ IKÄVÄT KRAMPIT (Kunto Plus 3/2009, sivut 60-61)


Näin krampit iskevät lihaksiin - ja näin ehkäiset ne ennalta :

  1. Lihaksista puuttuu verta tai happea. Lihas ei saa tarpeeksi verta ja sen mukana happea sekä energiaa työskennelläkseen normaalisti, ellei jännitystila laukea välillä niin, että veri voi virrata vapaasti. Lihakset tekevät työtään supistumalla nykäyksittäin, ja valtaosa energiasta kuluu jännityksen laukaisemiseen supistumisen jälkeen. Ehkäise: Pidä säännöllisesti pieniä taukoja, kun harjoittelet erityisen kovaa tai pitkään. Silloin lihakset saavat varmasti tarpeeksi verta ja happea.
  2. Lihasta jännitetään liikaa tai liian kauan. Kova harjoittelu pakottaa lihakset äärirajoille. Siitä ei ole sinänsä haittaa, sillä keho kaipaa rasitusta. Lihas kramppaa kuitenkin helposti, jos sitä jännitetään turhan paljon tai se pakotetaan edelleen työhön täysin kokoon supistuneena. Niskan kouristelu esimerkiksi monta tuntia kestäneen seinän maalaamisen ja ylöspäin kurottelun jälkeen on monille tuttua. Kramppi saattaa iskeä myös reiteen tai pohkeeseen silloin, kun on juostu monta rivakkaa intervallia aivan kehon suorituskyvyn rajamailla. Ehkäise: Älä jatka samaa liikettä tuntikausia, sillä kouristelun vaara kasvaa sitä mukaa, mitä pidempään keho pakotetaan olemaan samassa asennossa. Pidä siis lyhyitä taukoja niin seinää maalatessa kuin intervallitreenejä juostessakin, niin lihakset saavat välillä rentoutua kunnolla.
  3. Kehosta puuttuu kalsiumia. Kalsium on tärkeä viestinviejä, sillä se huolehtii lihasten, solujen ja aivojen välisestä viestinnästä. Tiedonvälitys loppuu kokonaan, jos kehosta loppuu kalsium, joten lihakset eivät voi enää tehdä tavallista työtään. Kalsiumin puute johtuu lähes aina siitä, ettei ruokavaliossa ole tarpeeksi maitoa tai juustoa. Ehkäise: Nauti kalsiumia päivän mittaan suositusten mukaan noin 800 milligrammaa. Se vastaa noin kahta juustosiivua ja puolta litraa rasvatonta maitoa tai vähärasvaista jogurttia.
  4. Kolesteroli tai diabetes vaivaa. Diabeetikot kärsivät krampeista muita useammin, sillä sairaus heikentää hermoja ja verisuonia niin, että ne toimivat vajaalla teholla. Yleinen veren kolesterolitasoa laskeva lääke voi myös johtaa kramppeihin. Ehkäise: Pidä diabetes, kolesterolitason kohoaminen ja muut elintasosairaudet loitolla syömällä terveellisesti ja liikkumalla paljon, niin vältyt krampeilta. Jo aiemmin sairastuneet voivat vaihtaa lääkkeensä sellaisiin, ettei niiden sivuvaikutuksena ilmene lihasten kouristelua.
  5. Kehosta puuttuu kaliumia ja natriumia. Kehosta poistuu hikoillessa nesteen ohella monia suoloja, kuten kaliumia ja natriumia. Siitä voi seurata kramppeja, ellei kivennäisaineiden varastoja täydennetä sopivalla ruualla. Lihakset tarvitsevat kivennäisaineita pitääkseen soluissa yllä sähköistä jännitettä, joka ehkäisee lihasten kouristelun. Ehkäise: Juo kuntoilun aikana ja sen jälkeen veden ohella myös urheilujuomaa, jossa on kaliumia ja natriumia. Juomamerkkejä ovat muun muassa Gatorade ja Isostar. Voit myös syödä banaanin, sillä siinäkin on paljon kaliumia. Natriumia saa puolestaan tavallisesta ruokasuolasta.




Ari Kokkonen




PÄIVÄN MIETELMÄ

Luonnossa on auringonlasku usein vieläkin värikylläisen hehkuvampi kuin sen nousu. Mikä estää meitä kuvittelemasta korkeaa vanhuutta, jossa yhtyy iän myötä viisaus ja rauha, suuri suvaitsevaisuus ja kaikenymmärrys? - Aino Kallas.

...